1969 Vanaja linja-autot

Vanaja

Vanajan autotehdas oli sodan jälkeen syntynyt Suomen valtion ja Suomen Autoteollisuuden eli Sisun kuorma-autojen yhteisestä valmistushankkeesta. Tarkoituksena oli valmistaa hätätyönä Sisu-kuorma-autoja sotaa käyvän maan tarpeisiin. Lopputuloksena kävi kuitenkin niin, että valtiovalta käynnisti Sisun kanssa kilpailevan tehtaan hyödyntäen Sisulta sodan aikana saamaansa teknistä apua. Vaikka alku oli vaikea, Vanajan väki osoitti nopeasti, että heillä on omaa osaamista siinä kuin Sisullakin. Vanaja-linja-autot nousivat teknisesti Sisun tasolle ja paikoitellen ylikin. Suomalainen raskaiden ajoneuvojen valmistus ei kuitenkaan onnistunut ottamaan kotimarkkinoita haltuunsa. Molempia suomalaisia valmistajia haittasi oman moottorituotannon puute. Molemmat luottivat brittiläisiin moottoreihin ja joutuivat osallisiksi saarivaltakunnan autoteollisuuden laatuongelmista.

60-luvulla alkoi näyttää selvältä, että Suomen automarkkinat eivät pysty elättämään kahta strategialtaan samanlaista raskaan kaluston autotehdasta. Suomen Autoteollisuudella oli monialayhtiönä monta tukijalkaa, mutta Vanajan oli saatava tulonsa kuorma- ja linja-autojen myynnistä. 60-luvun loppupuolella tilanne alkoi laskevien myyntien myötä kääntyä huonoon suuntaan. Vuonna 1967 valmistettiin vain 381 Vanaja kuorma- ja linja-autoa, mikä ei ollut riittävästi tämän kokoiselle tehtaalle. Lehdistössä alettiin puhua kotimaisten valmistajien yhdistämisestä. Joulukuussa valtiovalta teki ehdotuksen Suomen Autoteollisuuden omistajalle Tor Nesslingille Vanajan fuusioimisesta. Vaikka Vanajan Autotehtaan osakkeista yli puolet oli suomalaisten teollisuusyritysten hallussa, joutuivat ne kuuntelemaan suurinta osakkeenomistajaa. Yhdistymissopimus allekirjoitettiin huhtikuussa 1968 ja vuoden 1969 lopussa Vanaja lakkasi toimimasta erillisenä yrityksenä.

60-luvun loppupuolella Vanajan linja-automallisto oli ostajan näkökulmasta hyvässä kunnossa. Mallistossa oli perinteisiä LE-etumoottoriautoja, LK-keskimoottorialustoja ja LT-takamoottorialustoja. Etumoottorinen alusta oli saatavissa markkinoiden tehokkaimmalla AEC AV690 -moottorilla tai pienemmillä AEC AV470 ja AV505 -moottoreilla. Vanajalla oli vahva maine ”kuljettajan autona”. Niin kutsutuissa Vanaja-taloissa pääosa kuljettajista arvosti auton ajo-ominaisuuksia. Leveä kuuden tonnin painolle mitoitettu etuakseli ja siinä oleva tiheälehtinen jousitus tekivät etu- ja keskimoottori-Vanajista vakaita ajaa.

1967

Vanaja LE6-50 

Vanajan viimeiseksi mallistoksi jäänyttä “kuutossarjaa” on pidetty kelpo autoina. Tyyppitunnuksessa numero kuusi tarkoittaa 6 tonnin akselipainon sallivaa etuakselia, mikä oli tärkeämpää kuorma- autoissa kuin linja-autoissa. Numero 50 kertoo, että autossa on  AEC AV 505 -moottori. Nämä Vanajat muistetaan hyvistä ajo-ominaisuuksistaan, mitkä ovat monilehtisten jousien ja leveän etuakselin ansiota. 

Autojen englantilaisten AEC-moottorien laatu ei valitettavasti enää ollut 50-luvun tasolla. 8,19-litrainen AV 505 -moottori oli kaikista malleista vaikeimpana pidetty. Käyntiääneltään kireän pirisevä  moottori antoi toimiessaan 163 hevosvoimaa.